perjantai 13. elokuuta 2010

HENKILÖKOHTAISTA PALKANLISÄÄ

Romanialainen totuus oikeusministeriön seinässä

Kun palkka ei riitä haluttuun elintasoon, pitää rahaa hankkia muualta, keinoista välittämättä. Monet Itä-Euroopan viranomaiset ovat päätyneet muuallakin maailmassa tuottoisaksi osoittautuneeseen virka-aseman väärinkäyttöön. Taisipa joku suomalainenkin kansanedustaja ymmärtää, että tämä on maantapa meilläkin. Kun oman maan köyhällä kansalla ei enää ole riistettävää, kääntävät Itä-Euroopan "lainvalvojat" katseensa länsituristeihin. Niillä kun uskovat olevan rahaa yli oman tarpeen. Ei siis muuta kuin ansoja virittämään. Ajankohdaksi kannattaa valita iltahämärä, sillä virka-aikaan rikoksen uhrille saattaisi tulla mieleen ottaa yhteyttä virkarosvon esimiehiin.


Törkein omalle kohdalle sattunut tapaus oli Puolassa pari vuotta sitten. Via Baltican peruskorjaus oli loppusuoralla. Ajelimme Saksan Frankfurt am Oderista kohti Varsovaa. Tiellä oli yleensä 70 km/h nopeusrajoitus eikä tien kunto yllyttänytkään sitä nopeampaan ajoon. Tielle oli kuitenkin viritetty ansa. Englantia puhuva poliisi kavereineen oli mittaavinaan ajonopeuksia. Kun tulimme kohdalle, pysäytti tämä erittäin aggressiivinen poliisi meidät näyttäen tutkaa, johon oli näppäilty luku 102. Väitteen mukaan tämä oli nopeutemme alueella, jossa on 50 km/h rajoitus. Kun kerroin, ettei tämä voinut olla nopeutemme, muuttui poliisin sävy entistä uhkaavammaksi. Hän kysyi, väitänkö häntä valehtelijaksi ja uhkasi vankilalla. Yritin selittää, että vika voi olla hänen laitteessaan. Tähän hän ei edes vastannut. Kun sitten kerroin paikalla olevan 70 km/h rajoitus, tuli entistä uhkaavampi kysymys, syytänkö häntä jälleen valehtelemisesta, josta Puolassa seuraa vankeutta.


Seuraavaksi poliisi ilmoitti, että tästä törkeästä ylinopeudesta seuraa 500 zlotyn sakko, joka on maksettava heti ja vain Puolan raha kelpaa. Se on suurin Puolassa ylinopeudesta langetettava sakko ja vaatii vähintään 50 km/h ylinopeutta, siksi siis lavastus102 km/h:n nopeudesta ja väite 50 km/h nopeusrajoituksesta.

  Näin EU-Puolassa... kunnes poliisille iskee rahanhimo

Kun kerroin, ettei minulla ollut sellaista määrää zloteja, sanoi hän, että muutaman kilometrin päässä on huoltoasema, jossa voin vaihtaa rahaa. Kun tulin huoltoasemalle, oli poliisin ilmeisellä rikoskumppanilla pöytälaatikossaan valmiina 500 zlotyn rahanippu. Vaihtokurssi oli tietysti huomattavasti virallista huonompi. Kun huomautin tästä ja näytin aiemmin samana päivänä virallisesti vaihtamani määrän kuittia, oli vastaus, että pankit ovat jo tältä päivältä kiinni ja siksi hänellä on jo huominen kurssi.

Ajaessani takaisin poliisien luo näin, että tällä välillä oli vain yksi, 70 km/h, nopeusrajoitusmerkki eikä mitään taajamaa osoittavaa kylttiäkään näkynyt. Sinä aikana kun olimme poliisin luona pysähdyksissä, oli hänen kaverinsa mittaavinaan ohiajavien autojen nopeuksia. Ne olivat selvästi meidän nopeuttamme suuremmat, muttei poliisi katsonut aiheelliseksi pysäyttää yhtään niistä. Joukossa ei ilmeisesti ollut ulkomaalaisia autoja.

500 zlotya oli silloisen kurssin mukaan noin 160 euroa. Vuotta myöhemmin zlotyn romahdettua olisi selvinnyt muutamaa kymppiä vähemmällä. Poliisi kyllä kirjoitti sakosta virallisen näköisen kuitin, mutta huomasin, ettei se kopioitunut hänelle mitenkään, joten sille summalle tuskin tuli montaa jakajaa.

Tänä kesänä ajelimme Puolaa melko paljon niin matkan alussa kuin lopussakin. Nyt kuitenkin onnistuimme välttämään poliisien mahdolliset ansat.

Puolan ensimmäisen osuuden jälkeen tulimme Ukrainan rajalle, josta matkan jatkumiseen vaadittiin kynnysraha. Tämän vältimme vain suomalaisella sisulla ja ylempien virkailijoiden avulla. Siitä enemmän edellisessä blogissa Ei autolla Ukrainaan: http://sakuva.blogspot.com/2010/07/ei-autolla-ukrainaan.html

 Ukrainasta Romaniaan, EU:n muttei korruption ulkoraja

Kesän 2010 hittiansa oli käytöstä poistettu tasoristeys ja siihen vielä jäänyt ruosteinen STOP-merkki, jonka teksti ei enää välttämättä edes näkynyt.


Ukrainasta Romanian puolelle tultuamme meidät ohjattiin diplomaattikaistaa pysähtymättä EU:n alueelle. Koska Romania ei vielä ole Shengen-maa, saanee se itse päättää mitä rajamuodollisuuksia kehenkin soveltaa. Pohjois-Romaniaa ajellessamme tuntui välillä, kuin olisi oikeassa EU-maassa. Utopiat haihtuivat kuitenkin jo ensimmäisenä iltana.


Välttääksemme Bacaun kaupungin keskustan liikenteen, valitsimme rekoille tarkoitetun ohitustien, joka kuntonsa puolesta sopisi paremmin traktoreille. Tien poikki johti joskus käytössä ollut rautatie. Tasoristeys oli kunnoltaan sitä luokkaa, ettei sitä lähes pysähtymättä yrittänytkään ylittää. Vanha ruostunut stop-merkki oli vielä paikallaan, nyt uudessa tehtävässään. Tasoristeyksen ylitettyämme ampaisi pensaiden takaa poliisiauto pillit ulvoen peräämme. Autosta tuli luoksemme poliisi hokien: Propleemi, propleemi, tuk, tuk, tuk, stop. Kielitaitoaan paikatakseen hän piirsi paperille junaradan, maantien ja stop-merkin elehtien, ettemme noudattaneet sitä. Seuraavaksi hän sanoi: Normali... ja kirjoitti paperiinsa 150-250 €. Jo on kova sakko romanialaiselle, varsinkin palkkatasoon verrattuna, tästä rikkeestä. Lisäksi hän unohti, ettei Romaniassa käytetä euroja. Kun näytin 50 euron seteliä, hänen silmänsä kirkastuivat ja seteli katosi salamannopeasti hänen kätköihinsä. Saimme takaisin paperimme ja iloisesti hymyillen poliisi työnsi likaisen kätensäkin hyvän kaupan merkiksi lausuen kielitaidollaan: OK.


Romanian liikenne osoittautui Itä-Euroopan kaoottisimmaksi. Autot puskivat eteen mistä vaan ja stop-merkeistä piittaamatta. Kun viimein huojentuneina lähestyimme Bulgarian vastaista rajaa ja saavuimme ensimmäiselle rajakojulle, oli edessä vielä yksi taistelu Romanian korruptiota vastaan. Kojussa kysyttiin tiemaksuvinjettiä. Tällainen olisi pitänyt ostaa tulorajalta. Kun meidät ohjattiin maahan cd-kaistaa, eivätkä diplomaatit tiemaksuja maksa, ei tällä reitillä vinjettiä kaupattukaan. Mielessä kävi ajatus, että oliko näin tarkoitus käydäkin. Huumorintajun rajallisuus tuli eteen, kun selitettyämme tilanteen ja todeten, ettemme voineet sellaista mistään ostaa ja kysyttyämme, mistä niitä saa, oli vastauksena pään pudistus ja: Penalti, penalti, normali 150 €. Puoli tuntia kului ja lopulta näytin 50 euron seteliä sanoen, että tässä on kaikki rahani ja Bulgariassakin on tiemaksu. Virkailija kysyi, että todellako ja niin vakuutettuani antoi 20 euroa takaisin.


Bulgarian ja Makedonian vähän rauhallisemman liikenteen jälkeen saavuimme Serbiaan, joka pyrki selvästi nousemaan hylkiöstä hyväksyttäväksi eurooppalaiseksi maaksi. Idylli kestikin lähes Unkarin rajalle saakka. Mutta viimeisessä kylässä ennen rajaa oli jälleen poliisiansa. Ruohottunut tasoristeys ja lähes maaliton stop-merkki hieman syrjässä. En edes huomannut sitä. Näin edessä olevat poliisit toivoivatkin ja pysäyttivät meidät. Taas syntyi paperiin rautatietä, maantietä ja stop-merkkiä. Viestikin oli jo tutuksi käynyttä tyyppiä: Normali 150 €. Edellisellä kerralla hyväksi osoittautunutta keinoa käyttäen näytin 50 euron seteliä sanoen, että tässä on kaikki rahani. Yllättäen poliisi sääli köyhää matkailijaa kaukana kotoa ja antoi paperit takaisin ilman sakkoa.

Belgradin sotamuseo tuo mieleen Serbian verisen historian. Näin Srebrenicakin pysynee mielissä.

Unkarin ja Slovakian jälkeen oli taas edessä Puola. Poliisien kanssa jouduimme tekemisiin vasta matkan loppuvaiheessa, kun Saksan raja jo häämötti edessä. Syy tähän oli maan kaoottinen ja holtiton liikenne. Kiertoliittymässä posautti parin pojan Opel Calibra melkoista nopeutta peräämme. Kuskin vieressä istunut englantia taitava kaveri aloitti syytökset eteen ajamisesta ja syyllisyydestä. Odottelimme puolisen tuntia poliisia pelokkaina, Puolan poliisi kun ei oikein herättänyt meissä luottamusta. Tällä kertaa poliisit olivat kuitenkin asiallisia ja totesivat kyseessä olleen peräänajo.


Vaikka virkavalta ei Itä-Euroopassa nautikaan kansalaisten luottamusta, noudatetaan sen esimerkkiä monilla aloilla varsinkin kaupan piirissä. Kohdallemme sattui muutamia tällaisia palkanlisäyrityksiä Puolassa ja Ukrainassa. Yritykset olivat tyyppiä: liian vähän rahasta takaisin, ostosten yhteissumma kohosi liian suureksi, maksettua palvelua yritettiin periä toiseen kertaan ja yksi ilmeisen harjoiteltu kikka: Kun maksat usealla setelillä, katoaa siitä yksi ilmeisesti taskuun, ja sinulle näytetään maksamaasi pienempää rahamäärää toinen käsi ojossa. Kaikista näistä yrityksistä selvisimme tiukalla huomautuksella asioiden tilasta. Näiltä yrittäjiltä kun puuttui se virkavallan valtti, eli haltuun otetut asiapaperit.


Kotiin palattuamme oli ensimmäinen Itä-Eurooppaa koskeva uutinen EU:n moite Romanian haluttomuudesta taistella lahjontaa ja järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Kokemuksemme mukaan osoite oli täysin oikea. Tosin sillä ei enää ole suurta vaikutusta, kun EU:n harkintakyky petti pahasti maan ottamisessa liian aikaisin unionin jäseneksi. Huvittavaa sinänsä, että juuri Romania hehkutti ja liputti kaikkein innokkaimmin EU- ja NATO-jäsenyyttään, joka ei liene kovin imartelevaa näiden järjestöjen kannalta. Sen sijaan toinen samaan aikaan unioniin liittynyt maa Bulgaria sai EU:lta kehuja, eikä meilläkään siellä ollut huomauttamista tämän asian suhteen.

Romania - mielestään kai EU:n ja NATO:n mallimaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti