KUN BYROKRATIAT KOHTASIVAT…

Neuvostoliiton hajotessa runsaat pari vuosikymmentä sitten syntyi yhdestä maasta 15 itsenäistä valtiota. On luonnollista, että niiden voimavarat menivät alkuvuosina uuteen statukseensa totuttelussa miettimättä juurikaan turismin kehittämistä. Kuluneina vuosina ovat kuitenkin Venäjä ja etenkin Baltian maat tulleet entistä tutummiksi ja itsenäisiin Ukrainaan ja Armeniaankin olen ehtinyt tutustua. Nyt vuorossa olisivat olleet aina kiinnostaneet Keski-Aasian tasavallat Kazakstan ja Kirgisia. Byrokratiaa olen kokenut aikaisemminkin matkaillessani, mutta koskaan ennen se ei ole ollut ylitsepääsemätöntä. Kun Euroopan unionin, Saksan, Kirgisian, Kazakstanin ja Venäjän byrokratiat kohtasivat, päättyi Keski-Aasian matkamme heti alkuunsa Helsinki-Vantaalle.

Tämän lähemmäksi Keski-Aasiaa emme päässeet. Kazakstanin konsulaatti Tallinnassa

Suomalainen matkatoimisto tarjosi varsin edullista matkapakettia Kazakstaniin ja Kirgisiaan. Siinä olisi lennetty edelliseen, ylitetty maiden välinen raja maitse ja paluulento olisi tapahtunut jälkimmäisestä. Ei muuta, kuin matkan suunnitteluun. Pakettiin oli mahdollista tehdä muutoksia, joten lisäsin siihen mm. Kazakstanin uuden futuristisen pääkaupungin Astanan.

 

Kirgisian byrokratia

Kun aloin selvittää viisumin saantia, sain tiedon, että molempiin maihin saa viisumin lentokentältä, muttei maarajoilta. Tässä vaiheessa Kazakstanin viisumiasia näytti olevan selvä, mutta Kirgisian viisumi pitäisi hankkia etukäteen. Maan lähimmät suurlähetystöt ovat Moskovassa ja Berliinissä. Suomi kuuluu Moskovan lähetystön piiriin, muut Pohjoismaat Berliinin.

Menin siis Moskovan suurlähetystön sivuille. Siellä ainoa valittava kieli oli venäjä. Olin aloittanut venäjän kielen opinnot aikoinaan useampanakin syksynä työväenopistossa, mutta jäin joka kerta luokalleni. Tässä vaiheessa sain vihjeen, että yleensä Berliinin suurlähetystö on myöntänyt viisumeita myös suomalaisille. Sen sivuilla oli valittavana myös englannin kieli.

Kirgisian Berliinin suurlähetystön nettisivuilta selvisi, että passit voi lähettää postitse, jos viisumimaksu on maksettu etukäteen. Passi myös palautetaan postitse, jos mukana seuraa palautuspostin kattava määrä postimerkkejä tai etukäteen maksettu palautuskuori. Herää kysymys: Miksei etukäteen voi maksaa korkeampaa viisumimaksua, joka sisältäisi myös passin palautuskulut?

 

Saksan ja EU:n byrokratia

 

Tarvitsin siis Saksan postimerkkejä. Menin Saksan postin nettikaupan sivuille ja tilasin postimerkkejä. Vastaukseksi sain, että osoitteeni on väärä. Selvisi, ettei Saksan posti lähetä postimerkkejä ulkomaille, ei edes euroalueelle. Herää kysymys: Miksi on näin, vaikka Schengen-alueen sisällä niin ihmisten, kuin tavaroidenkin pitäisi liikkua vapaasti?

Seuraavaksi otin yhteyttä Suomen postiin, joka kutsuu itseään Itellaksi. Sain tietää, että on olemassa vain tavallista ykköspostin postimaksua vastaava kansainvälinen merkki, jolla passit eivät kuitenkaan kulje. Herää kysymys: Miksi Euroopan unioni ei saanut aikaiseksi yhteistä postimaksukäytäntöä, kun se on pystynyt sopimaan niin yhteisestä valuutasta, kuin kurkkujen käyryydestäkin.

 

Ohjelmamuutos

 

Kun selvisi, ettei Kirgisian viisumia käytännössä pysty hankkimaan etukäteen, piti ohjelmaan tehdä muutos. Maaylityksen sijasta siirryttäisiin maasta toiseen lentäen.

 

Kazakstanin byrokratia

Tässä vaiheessa päätin vielä selvittää Kazakstanin viisumikäytännön. Selvisi, ettei sitä käytännössä saakaan lentokentältä. Se on tosin teoriassa mahdollista, mutta erittäin hankalaa. Nyt selvittämään sen saantia etukäteen. Suomella on suurlähetystö Kazakstanissa ja vastavuoroisesti Kazakstanilla on Suomen suurlähettiläs. Hänen asemapaikkansa ei kuitenkaan ole Helsingissä, vaan Moskovassa. Viisumia ei näin ollen ole mahdollista saada Suomesta. Lähin suurlähetystö on Vilnassa ja sillä on viisumipisteet Riiassa ja Tallinnassa. Maan viisumin saa siis kaikista Baltian maista, muttei Suomesta. Sosialististen neuvostotasavaltojen raunioille näyttää syntyneen entisten neuvostotasavaltojen liitto.

Otimme yhteyttä Tallinnan viisumipisteeseen ja saimme tietää, että passit pitää tuoda henkilökohtaisesti, samoin noutaa. Pienenä helpotuksena virkailija ilmoitti, että molemmat passit voi kuitenkin noutaa vain toinen meistä. Bonuksena tästä seurasi kaksi matkapäivää Tallinnaan viikon välein. Herää kysymys: Miksi Kazakstanin lähetystön viisumipisteeseen ei voi lähettää passeja tai miksi niitä ei voi edes palauttaa postitse, sillä Tallinnasta olisi ollut helppo hankkia palautuskuori postimerkkeineen.

 

Venäjän byrokratia

 

Kun kaiken piti olla kunnossa, lähdimme matkalle. Se pysähtyi kuitenkin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Emme päässeet Aeroflotin koneeseen, koska meillä ei ollut Venäjän viisumia. Olimme ihmeissämme, lensimme vain Moskovan kautta, jossa transitmatkailija voi olla korkeintaan 24 tuntia ilman viisumia. Oma vaihtoaikamme olisi ollut pari tuntia. Tässä vaiheessa saimme tietää, että Kazakstanin lennot lähtevätkin kotimaan terminaalista, jonne vaaditaan viisumi. Herää kysymys: Miksi ihmeessä kansainväliset lennot voivat lähteä kotimaan terminaalista? Miksi sitä ei edes mainita lentolipussa, jossa lukee vain, että lento lähtee terminaalista D? Eikö edes matkalipun myynyt matkatoimisto ollut asiasta perillä? On helppo yhtyä yleiseen käsitykseen, että Venäjä vaikeuttaa tahallaan viisumikäytäntöjä kiirehtiäkseen viisumivapautta. Mielestäni tästä kuitenkin kärsii eniten Venäjä, joka näin menettää matkailutuloja ja matkailijoiden luottamusta.

Selvittelimme asiaa Aeroflotin lentoaseman toimistossa. Virkailija pahoitteli tilannettamme, mutta totesi, että asia on samoin venäläisille Schengen-maissa. Vastasin hänelle, ettei yhdeltäkään Schengen-maan lentokentältä lähde konetta kotimaan terminaalista Schengen-alueen ulkopuolelle. Tähän hän ei osannut sanoa mitään.

 

Aasiaan, muttei Keski-Aasiaan vaan Kyprokselle

 

Olimme varanneet Keski-Aasian matkaamme kaksi viikkoa, jotka nyt olivat ilman ohjelmaa. Vajaa tunti kotiintulomme jälkeen oli meillä varattuna viikon äkkilähtömatka Kyprokselle alle puoleen hintaan normaalista. Matka osoittautui tässä tilanteessa varsin onnistuneeksi ilman mitään byrokratiaa. Edellisestä Kyproksen matkasta oli kulunut melko tarkkaan neljännesvuosisata, joten kuvien päivittäminen digiaikaan oli paikallaan. Erityisesti ilahdutti se, että Etelä- ja Pohjois-Kyproksen välisen rajan ylittäminen kävi nyt vain passia vilauttamalla. Tarkastuspisteen edessä turistit kuvauttivat itseään, kuten (valitettavasti) muissakin kohteissa eri puolilla maailmaa. Edellisellä kerralla ylitimme rajan salaperäisiä käytäviä myöten valokuvauskieltojen tuijottaessa joka puolelta. Ehkä byrokratia on sittenkin voitettavissa, ainakin jossain päin maailmaa.

Etelä- ja Pohjois-Nikosian välinen raja-asema nykyään on voitto byrokratiasta.