Lenin ja neljännesvuosisataisen Transnistrian
tunnukset parlamentin edustalla Tiraspolissa lupaavat neukkudiggarille liikoja.
Transnistrian kerrotaan olevan elävä neuvostomuseo
keskellä itäistä Eurooppaa. Tämä on helppo uskoa alueelta tulevien kuvien
perusteella. Käynti tässä tee-se-itse-valtiossa saa kuitenkin ajatukset toiseen
suuntaan. Neuvostotunnukset näkyvät Transnistriankin tunnuksissa, mutta elämä
alueen pääkaupungissa Tiraspolissa ei eroa elämästä muissa Itä-Euroopan
suurissa kaupungeissa. Leninin patsaitakaan ei ole sen tiheämmässä kuin
Venäjällä tai Moldovassakaan.
Transnistria syntyi, kun Dnestr-joen itäpuolen lähinnä venäjänkielinen
osa julistautui 1990 riippumattomaksi Moldovan neuvostotasavallasta. Syynä oli
kieliriita kuten Ukrainassakin neljännesvuosisata myöhemmin. Vuotta myöhemmin
pidetyssä Neuvostoliiton hajottamiskokouksessa päättivät silloisten
neuvostotasavaltojen johtajat alueidensa itsenäistymisestä neuvostotasavaltojen
rajoin. Transnistria ei ollut ainoa entisen Neuvostoliiton alue, joka ei näitä
rajoja hyväksynyt. Toinenkin Moldovan ei-romaniankielinen alue Gagausia sekä
Gruusian neuvostotasavaltaan kuuluneet alueet Abhasia, Adzaria ja Etelä-Ossetia sekä Azerbaidzanin neuvostotasavaltaan kuulunut armenian kielinen Vuoristo-Karabah julistautuivat itsenäisiksi. Näyttää siltä, ettei Ukrainassakaan olla rajoista yksimielisiä. Näistä rajaerimielisyyksistä vain Gagausian ja Adzarian asema on toistaiseksi saatu ratkaistua.
Transnistrian sodan muistomerkit Tiraspolissa ja Pohjois-Moldovan Sorocassa.
Erimielisyydet johtivat 1990-1992
Transnistrian ja Moldovan väliseen sotaan. Sodan seurauksena Transnistria
säilytti itsenäisyytensä, vaikkei sitä mikään muu maa olekaan tunnustanut. Sodan
uhrien muistomerkkejä löytyy rajan molemmin puolin.
Transnistrian
neuvostoimagoa pönkitetään vaakunalla (alkukuvassa) ja lipulla, joka on sama
kuin entisellä Moldavian sosialistisella neuvostotasavallalla. Myös vaakunan
teema on samaa perua. Tankki kai viittaa lähinnä Moldovan kanssa käytyyn
sotaan, kappeli taas heijastaa Itä-Euroopassa voimistunutta uskontobuumia.
Tiraspolin
tunnetuimmat rakennukset ovat Neuvostojen talo ja Transnistrian parlamentti, joiden
molempien suojelu on uskottu Leninille.
Miksi neuvostotunnukset?
Itse aikoinani paljon Neuvostoliitossa matkailleena en Transnistriasta löytänyt paljoakaan yhtymäkohtia tähän edesmenneeseen naapurimaahamme. Ihmisten pukeutumistyyli ja autokanta vastaavat minkä tahansa nykyisen Itä-Euroopan maan vastaavaa. Vanhoja neuvostoaikaisia autoja löytyy täältä kuten kaikissa muissakin entisissä neuvostotasavalloissa. Valtaosa autoista on kuitenkin peräisin muualta Euroopasta sekä Japanista ja Etelä-Koreasta. Uusien kirkkojen ja kappeleiden määrä vertautuu lähinnä nyky-Venäjään ja muihin Itä-Euroopan maihin, muttei mitenkään Neuvostoliittoon, joka mieluummin purki kuin rakensi kirkkoja.
Itse aikoinani paljon Neuvostoliitossa matkailleena en Transnistriasta löytänyt paljoakaan yhtymäkohtia tähän edesmenneeseen naapurimaahamme. Ihmisten pukeutumistyyli ja autokanta vastaavat minkä tahansa nykyisen Itä-Euroopan maan vastaavaa. Vanhoja neuvostoaikaisia autoja löytyy täältä kuten kaikissa muissakin entisissä neuvostotasavalloissa. Valtaosa autoista on kuitenkin peräisin muualta Euroopasta sekä Japanista ja Etelä-Koreasta. Uusien kirkkojen ja kappeleiden määrä vertautuu lähinnä nyky-Venäjään ja muihin Itä-Euroopan maihin, muttei mitenkään Neuvostoliittoon, joka mieluummin purki kuin rakensi kirkkoja.
Tiraspolin katukuva ei eroa muusta
itäeurooppalaisesta katukuvasta.
Meilläkin
aikoinaan tuttuja GAZ -kuorma-autoja on edelleen kaikkialla entisen
Neuvostoliiton alueella. Suomessakin vielä tavattavan venäläisen Lada Niva
-maastoauton pitkää versiota en ole meillä nähnyt.
Maan vähittäiskauppaa
hallitsee entisen presidentin pojan Sheriff-konserni huoltamoketjusta auto- ja
alkoholikauppaan sekä supermarketeihin. Sheriffillä on kytkennät myös maan urheiluun.
Se omistaa paikallisen jalkapalloseuran areenoineen. Tästä kaikesta taas voi
vetää yhtäläisyyden lähinnä nykyisiin Keski-Aasian tasavaltoihin.
Smirnovin pojan johtaman Sheriffin huoltamo ja sen
omistaman alkoholivalmistaja Kvintin myymälä Tiraspolissa.
Herää kysymys, miksi
kapitalistisesti toimiva maa käyttää sosialistisia tunnuksia. Mielestäni syy on
turismissa, josta hyötyvät sekä Moldova että Transnistria. Moldovan oma turismi
on vielä lapsenkengissä. Maan mainostamista turistikohteista Sorocan linna ja Orhei
Vechin luolaluostari ovat vielä kunnostuksen alla eivätkä nykyisellään tarjoa
paljoa matkailijalle. Maan viinintuotannon ylpeys Cricovakaan ei ole kovin
suuri vetonaula alueella, jolla jokainen maa on viinintuottaja. Pääkaupunki
Chisinaullakaan ei ole mitään turistia erityisesti kiinnostavaa kohdetta.
Niinpä maan suurimmaksi turistimagneetiksi on muodostunut vain muutaman
kymmenen kilometrin päässä sijaitseva "elävä neuvostomuseo".
Sorocan
keskiaikaisen linnan rakennustyöt ovat vielä kesken ja työt jatkuvat myös Orhei
Vechin luostarilla.
Sen verran uskoin itsekin
varoituksiin, että jätin oman auton Chisinauhun ja matkasin Benderin kautta
Tiraspoliin julkisella vuorobussilla. Bussiemäntä keräsi ulkomaisten
matkustajien passit ja rajalla piti vain allekirjoittaa valmiiksi printattu
kaavake, minkä jälkeen matka jatkui alueen pääkaupunkiin. Yhtä helppoa oli
paluu takaisin Moldovaan. Rajamuodollisuudet on siis tehty mahdollisimman
helpoiksi, ettei se vain saisi ketään jättämään "neuvostomatkaa"
tekemättä. Herättää kyllä ihmetystä varoittelu tästä pikkumaasta. Suomen
ulkoministeriökin kehottaa ihmisiä jättämään Transnistriassa käynnin väliin. Todennäköisesti
tämä vain lisää maata kohtaan tunnettua mielenkiintoa.
Linja-autossa oli tunnelmaa. Meno isolla bussilla
ja paluu pikkubussilla maksoivat yhteensä alle 5 euroa.
Transnistria saattaa olla mielenkiintoinen
kohde ihmisille, jotka eivät koskaan ehtineet tai uskaltaneet käydä
Neuvostoliitossa tai edes nyky-Venäjällä. Itselleni alue ei kuitenkaan tarjonnut
juuri mitään uutta. Tiraspolissa ei ole varsinaisia nähtävyyksiä. Tulipahan kuitenkin
kuvattua liput, Leninit ja tankit. Matkan ehkä mielenkiintoisin kohde olisi
ollut rajajoen länsipuolella sijaitseva, mutta Transnistriaan kuuluva Benderin
linna, joka aikapulan vuoksi nyt vain vilahti kameran kuvakulmassa joen
ylittävältä sillalta.
Dnestrjoen sillalta pilkottava Benderin linna jäi
ensikertaan.
Mennyttä Neuvostoliittoa
haikaileva ei sitä ainakaan Transnistriasta löydä, tuskin mistään muualtakaan. Ehkä jonkinlaisen katsauksen edesmenneen suurvallan
parhaisiin puoliin saa pian Moskovassa uudelleen avattavasta Neuvostoliiton kansantalouden saavutusten näyttelystä.
Teksti & kuvat: Sakari
Niemi
Kukas haikailisi?
VastaaPoista